miten keskityn olennaiseen?

Pienyrittäjän pitää itse tehdä paljon asioita, jotka isommassa yrityksessä jakaantuvat useammalle. Muuten juju on sama. Pitää osata jakaa aika ja resurssit mahdollisimman tuottavasti. Oheisessa kuvassa on rinnakkain kolme perusteiltaan erilaista tapaa.

Weckman Insight - fokus

  • Tiukka rajaus kannattaa, jos päätökseen johtaa varma ajattelu. Riskit ovat kuitenkin ilmeisiä.
  • Levällään kuin Jokisen eväät -sanontaa kuuluu käytettävän, kun kukaan ei tunnu tietävän mitä pitäisi tehdä ja tehokkuus on tekemisestä kaukana. On epätodennäköistä, että kaikki tehtävä työ on yhdenmukaisesti tärkeää tai kannattaa samalla tavalla.
  • Kannattanee siis priorisoida mutta ei liian mustavalkoisesti. Käytetään aikaa ja sovitaan yhdessä mitä tavoittelemme, mitä teemme ja kuinka paljon. Voi olla paljonkin asioita, joita kannattaa kokeilla, mutta eniten resursseja pitää kohdistaa pääasioiksi sovittuihin aihepiireihin.

 

kohdennus vai laatu?

Useat markkinoinnin trendit peräänkuuluttavat personoitua viestintää ja sisältöä. Ääripäästä löytyy henkilökohtainen reaaliaikainen palvelu. Se on harvassa tapauksessa mahdollista. Usein markkinoinnin ja mainonnan tavoitteet myös edellyttävät laadukkaita kohtaamisia ihmisten kanssa.

Varsinkin pienellä markkinalla toimivalle mainostajalle tulee melko pian tarve hakea kompromissi versioiden määrän ja tuotannon laadun välillä.

Eikä kysymys ole pelkästään tuotannosta. Mietitty ja kohdennettu viesti vaatii myös hyvää suunnittelua. Voikin olla tuloksellisempaa miettiä muutama hyvä yleisempi viesti isompaan kuin useita asteen huonompia viestejä pirstaleiseen kohderyhmään.

© 2024 Weckman Insight

Theme by Anders NorenUp ↑